perjantai 2. joulukuuta 2016

SILLÄ NIMELLÄ SITÄ KAI KUTSUTAAN

Avaan silmäni ja kierähdän sikiöasentoon ja kääriydyn syvemmin peittooni. Hetken päästä havahdun katsomaan kelloa. Otan kännykän käteeni, 8:47. Selailen somet. Painan kännykän takaisin sänkyä vasten. Tunnen lämpöä, päätän kuitenkin nousta ylös tekemään aamupalaa. Mökki on pimeä, etsin valokatkaisiaa. Ennen kun saan valot päälle kuulen pieniä kopisevia askeleita. Koda herää ja tulee luokseni. Päästän koiran ulos ja laitan valot päälle. DSC_0944 Kuuntelen hetken ja katson ulos pimeyteen, jota valaisee vain hieman maahan satanut lumi. Kuuntelen, hiljaisuutta. Ei äänen ääntä. Ei edes lintujen viserrystä, vain hiljaisuus. Hiljaisuus, jota en koskaan enne ehkä näin konkreettisesti ole kuullut. Hetken tuijotettuani oksien varassa olevaa tykkylunta ja hyytävän näköistä metsikköä havahdun, se aamupala. 

Saan aamupalan valmiiksi, istahdan keittiön pöydän ääreen yksin syömään aamupalaani, muut nukkuvat vielä. Edelleen kuulen vain hiljaisuuden, ei edes vanhempien kuorsaamista, se yleensä kyllä kuuluu. Tällä kertaa kuitenkin vain jäätävä hiljaisuus. en ajattele oikeastaan mitään, kuuntelen vain - olen läsnä. 

Havahdun uudelleen ja mietin: tätä mä kaipaan. Tätä rauhaa mun mielelle. Tätä hiljaisuutta. Sitä etten ajattele, mitään. En yhtään mitään. En aikoihin ole kuullut tätä. Siitä on kovin kovin pitkä aika, että mun mieli olis ollu tässä tilanteessa. Siitä että mulla ois ollu mielenrauha edes hetken, sillä nimellä sitä kai kutsutaan. Ei stressiä, kiirettä, ei ajatuksia. Olen tyytyväinen, siinä hetkessä. 
DSC_0933 Huomasin myös, että mä nauroin eilen, aika tosi paljon. Kummallista. En sitäkään ole aikoihin tavannut, oli aika kiva että sekin tuli käymään, edes hetkeksi.

Mä haluaisin mulle tätä. Mun mielelle rauhan. Tiedostan kyllä, että niitä vaikeita hetkiä tulee jokaiselle, ihan jokaiselle elämässä. Se on ihan tosi ok. Mutta, kokonaisvaltaisesti mä voisin niin paljon paremmin kun mulla olisi tuo hiljaisuus. Juuri tuo hiljaisuus, jonka tapasin tänään aamulla kun avasin ulko-oven. Se osaa ehkä kaikista parhaiten auttaa mua. 

Mä toivon, että se vierailisi mun luona useammin.


2 kommenttia:

  1. Tosi kaunis teksti! Ihan älyttömän hienosti kirjotettu! Ja ihanat kuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinä ❤️ heeei saiks ne kuvat mitkä laitoin sulle sähköpostis!?☺️

      Poista