sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

MÄ OON HYVÄ

Untitled Kuulen hiipivät askeleeni, pienen töminän, joka kantautuu maanpeittämien neulasien läpi korviini. Kuulen pienen olennon laulavan, taitaa sillä olla kavereitakin. Astun varovasti, ja kävelen hitaasti, pienin askelin. Kosketan, Jokainen virheaskeleeni kuuluu ja tuntuu, nään jokaisen auringonsäteen pilkahtelevan puiden välistä, kuin joka askeleella auringonsäde vilahtaisi ja menisi pois. Mutta niin kai aina tapahtuukin.

Ennen en nähnyt edes niitä. Olin sokea kaikelle. En nähnyt oikeastaan missään mitään. Jokakerta kompastuessani, en saanut itseäni kokonaisena ylös, en vain jaksanut sillä se olisi ollut liian raskasta. Ehkei kukaan saakkaan. Sanotaanko vaikka niin ettei saa. Ei koskaan. Jälki jaa aina, ja sitä ei saa parannettua ellei malta ja tee sen eteen töitä, usko siihen. Se kaikki on tässä. Juuri tässä, ajattelen. Täältä me kaikki ollaan. Millään muulla ei ole väliä. Vain minä ja tämä. Tämä tässä edessäni. 

Tämä minkä näen, kuulen, katson, tunnen ja haistan. 

Istahdan.   Untitled Untitled Untitled Untitled
Sekin on ihan okei. Ihan vain istua. Istua alas. Olla. Tiedättekö kun ei se elämä ole sitä että me juostaan kuin maratoonia jatkuvasti. Elämä on sitä, että me ei ajatella. Sitä, että me ei mietitä kaikkea. Sitä, että me ollaan 100% auki muille. Sitä, että me epäonnistutaan. Mutta myös sitä, että mä osaan, sanoa että mä oon hyvä. Mä olen onnistunut. 

Kun ei sillä ole mitään väliä mitä on tapahtunut. Kuka on syyllinen. Kuka on kaiken takana, usein se ei ole niin yksiselitteistä. Vain sillä on väliä mitä tekee asioiden eteen. Mihin jaksaa uskoa. Ja kun on uskonut, uskaltautunut astua tuntemattomalle tielle, valita ehkä sen jopa riskialttiimman, sillä tiellä onnistuessaan saa itselleen niin paljon enemmän. Me pystytään olemaan niin paljon enemmän. Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled
Ymmärrättekö kun ei me voida jatkuvasti syytellä. Ja kylpeä itsesäälissämme. Vaan kun me onnistutaan, meillä on lupa olla ylpeä. Meillä on lupa olla ylpeitä saavustuksistamme. Lupa olla iloinen niistä. Lupa jopa uskaltaa ajatella että ollaan onnistuttu. Kun elämä nyt tuppaa menemään niin, että mitään ei tapahdu jos mitään ei myöskään tee. 

Oletteko koskaan ihan vaan kelannut aikaa takaperin ja miettinyt mihin asti sitä ollaan tultu. Mistä kaikesta sitä ollaan selvitty. Mitä kaikkea juuri sinä olet sen kaiken eteen tehnyt. Elämä ei voi mennä niin, että me jätetään ne asiat huomioimatta. Silloin käy huonosti. Kukaan ihminen ei jaksa loputonta maratonia. Kenenkään voimat ei yksinkertaisesti riitä siihen. Sen takia täytyy olla taukoja. Välietappeja, jotta me jaksetaan.  Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled
Se, että sä olet jaksanut edes uskoa, se on jo ylpeyden aihe. Että olet jaksanut edes jollain pienen pienillä voimilla nähdä jossain jotain. Meidän täytyy osata olla ylpeä saavutuksistamme, oli ne sitten kuinka pieniä tahansa. Suuret saavutukset koostuvat pienistä. Me saadaan rohkeana olla ylpeitä itsestämme  Untitled Untitled Untitled
ja sanoa, että vau mä oon hyvä. 


4 kommenttia:

  1. Vau, upea teksti ja upeita kuvia! Nää sun postaukset herättää aina ajatuksia ja muistutat tärkeistä asioista<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos niin paljon milja❤️ ihana kuulla että mun ajatukset miellyttää, pus❤️

      Poista